Kadonnut

Missä olet, sinä elämäni kadottaja,

kyynelteni herra, masennukseni vartija,

sinä pelkojeni kahlitsija, voimani viejä.

Anna avain lukkoihin, anna takaisin kulutettu lapsuuteni.

Vuodet valuvat käsistäni kuin hiekka tiimalasista.

Missä sinä olet?

En löydä. Aikani loppuu.

Anna vastaukset!

Sinun

Anna elämälleni merkitys,

olemassa ololleni tarkoitus,

ikuiselle tuskalleni lopetus.

Ota pimeys sielustani ja hautaa se syvälle,

niin että kukaan ei koskaan voi yltää sitä hakemaan.

Silloin, vain silloin olen ikuisesti sinun.

Kevät

Tiedän että se on tulossa. Jokainen solu minussa vaistoaa sen tulon jo kaukaa.
Sen rumankaunis lempeys ja vaaleasti lainehtivat säteet ovat niin syvällä ihmismielissä,
että vain harvat tajuavat miten valheelliset sen kasvot todellisuudessa ovat.
Ennen minäkin odotin... Odotin saapuvaksi sen kirkkautta ja suloisen lämmintä rakkautta.
Mutta koskaan, koskaan se ei ollut todellista.
Salaa toivon vieläkin että se olisi vain unta.
Pahaa painajaista josta olisi mahdollista herätä.
Mutta vaikka kuinka nipistäisin itseäni, en koskaan heräisi.
Vaikka veri valuisi sakeana jokena ranteitani pitkin kylmälle lattialle,
ei kipu koskaan hellittäisi.
Joka kerta kun se saapuu, minä vajoan sen veriseen maahan.
Tuskaisen hitaasti tukehdun omaan huutooni.
Ja voi kuinka paljon silloin haluaisin sinun tulevan ja tarttuvan käteeni.
Mutta kuoleman suloinen kosketus ei anna armoa.
Ymmärryksen kadotus kulkee liian korkeita portaita saavuttaakseen ketään.
Täällä ei voi kuin vajota omaan mieleensä, jos haluaa selvitä iskuilta.
Lopulta se pimeys saa kuitenkin otteen pinnallisista askeleista, jotai kaikki kulkevat...
Miten voi rikkoa vankilan seinät joita ei ole?
Miten voi rikkoa vankilan lukot joita ei ole?
Miten voi karata vankilasta jota ei ole?
Onko siis mahdollista ettei itsekkään ole olemassa?
On niin helppoa elää maailmassa jossa kaikki lausutut sanat kaikuvat takaisin.
Saavuttamatta ketään. Saamatta merkitystä. Jäävät vaille historiaa, kuin kuuroille korville.
Tätä kehää on kierretty ennenkin ja palattu aina takaisin.
Turhaan yritän muuttaa kaikkea, kun se pinttynyt on paikoilleen.
Turhaan yritän juosta sitä pakoon kun se on istutettu jokaiseen.

Mikään lääkitys ei voi koskaan parantaa sitä mikä on saanut otteen...

Kasvoton

Oletko koskaan miettinyt että minullakin on tunteet.
Oletko koskaan miettiny ettei tämä maailma ole sinun,
se on minun ,mutta se vihaa minua ja minun kaltaisiani ihmisiä.
Se tekee minusta kuningattaren verisellä taustalla.
Koska olen vahva kaikki se voima pelottaa minua.
"kill me once, kill me twice i'm not the one who dies.."
Minut on tuomittu elämään ikuisesti tässä pienessä rautasessa
häkissä jossa kaikki hyvä muuttuu pahaksi,
kaikki oikea muuttuu vääräksi.
Minä olen huono ihminen,
minussa kasvaa pelkkää pahaa,
olen saatanan sikiö joka ansaitsee kaiken pahan.
Olen ikuisesti sanojesi vanki.

Sade

Missä ovat ihmiset?

Missä on musiikki?

Missä on lahjat?

Missä on puhe?

Missä valkoinen mekkoni ja ruususeppele?

Missä kauniit auringonsäteeni ja päivän pelastukseni oikein piileskelevät?

Miksi kukaan ei tullut?

Miksi juuri minä jäin yksin?

Juhlia ei koskaan edes pidetty,
koska sade kutsuu pimeyttä

ja pimeys karkoittaa valon.

Nuku siis ystäväni ja tulet

huomaamaan että nämä unet ovat todellisuuteni.

Pelastus

Kuule hiljainen huutoni, tule

ja hae minut pois täältä maasta,

maasta jonka sinä kerran loit hyväksi,

maasta jonka ihminen tuhosi, maasta joka nyt

tuskissaan huutaa jälleen nimeäsi. Ole

armollinen ja tule noutamaan omasi, tule

ja pelasta särkynyt kansasi...

Väärin ymmärretty ikuisesti

Ei et se ole sinä, et sinä noin tee.

Kyllä se olen minä.

Minä aloitan, minä lopetan.

Minä olen paha, tiedän olen paha.

Ei saa väittää muuta sillä itsekkin tiedätte vastauksen.

Minulle on todistettu se.

Vika on aina minussa.

Minä teen väärin. Minun puolelle asettuu vain olemattomuus.

Olen hiljaa, unohdan.

Käytän hymyn naamiota.

En puhu, en suutu.

Ei minuun saa sattua. Ei saa olla tunteita.

Minulla ei ole oikeutta.

Kuuntelen muita, uohdan itseni.

En ole enää mitään.

Tukahdettujen tunteiden ja asioiden musta meri

aaltoilee minussa. Mutta ei pääse koskaan rantaan.

Sydämestä tukahdutettu ilo pois,
että en enää toivoisi parempaa huomiselta.
Sielun hengitys katkaistu,
teoin, sanoin, väkivalloin.
Tyhjä kuori, joka yrittää pinnistää pimeässä silmiään,
nähdäkseen edes vilahduksen siitämitä joskus olin.